”Ninaina”, sano tyrvääläine

July 1, 2008

Tähtihetkiä kirjapäivillä

aimo_hakanen_ja_marko_vesterbacka_kuva_timo_salminen.jpg 

Hyvässä seurassa: vieressä professori Aimo Hakanen, taustalla kirjan kansikuvasta tehdyssä julisteessa Hakasen ensimmäinen edeltäjä Turun yliopiston suomen kielen professorina. (Kuva Timo Salminen.)

Viime viikonloppuna olivat Vanhan kirjallisuuden päivät, ensimmäiset, joissa Warelia oli mukana.

Edellisen kuvan valokuvaaja, riihimäkeläinen historioitsija-arkeologi Timo Salminen on vanha ystäväni. Tutustuimme toisiimme Tartossa keväällä 1994. Timo valmisteli siellä väitöskirjaansa, minä olin toisen vuoden ylioppilas. Kesästä 1994, tai ehkä 1995, lähtien Timo on käynyt Sylväällä joka kesä.

Sain Timolta valokuvat sähköpostissa. Niiden saatteena oli sattuva kehotus: kustantajan pitäisi kuulemma nukkua enemmän, silmien alle oli sitten viime näkemän kehkeytynyt normaaliakin komeampia varjoja.

Myönnetään, kirjapäivien alusviikolla oli paljon tehtävää ja uni jäi vähiin.

Kirjapäivät olivat eräänlainen sadonkorjuujuhla vuoden mittaisesta työstä. Koko mennyt vuosi kesäkuun alusta 2007 kesäkuun loppuun 2008 on ollut jokseenkin täysi mutta samalla jokseenkin onnellinen.

Kyse ei ole ollut kiireestä. Ei kirjoja kiireellä tehdä. Pikemminkin olo on ollut hyvin keskittynyt. Päivätyöstä vapaat hetket on tullut käytettyä melko tiiviisti kirja-asioihin.

* * *

Kirjapäivät olivat sanakirjan kannalta tärkeä ja jännittäväkin tapahtuma. Tein sanakirjatyön ilman apurahoja eikä kirjapainolasku ollut aivan pieni, joten oli pakko luottaa siihen, että ihmiset löytävät kirjan heti tuoreeltaan ensimmäisenä viikonloppuna.

Onnekseni paikallisten lehtien ja radion Tyrvään murteen sanakirjalle antama taustatuki on ollut odottamattomankin suurta. Myyntipöydän takana tuntui siltä, että aivan kaikki paikalliset tiesivät sanakirjan ilmestymisestä. Myös kysyntä oli kiitettävän vilkasta.

Warelialla ja Marras Workshopilla oli yhteinen osasto Sylvään kakkoskerroksessa. Kättelemme Liina Bäckmanin kanssa mukavasti sujuneen koostöön päätteeksi:

liina_ja_marko_kattelevat_kuva_hannele_vesterbacka.JPG

Sanakirja tuli myyntiin heti perjantaiaamuna.

Sanakirja ei ollut kuitenkaan ainoa Warelian artikkeli. Perjantaina iltapäivällä Warelian myyntipisteellä olikin tasatunnein tavattavissa myös muita Warelian kirjantekijöitä. ”Naantali 11.6.1944″ -kirjan kirjoittaja Pertti ”Pepsi” Paloheimo tapasi näin vanhan tuttavansa Esko Pietilän.

Huomaa, missä Esko lepuuttaa oikeaa kättään: se on Jussi Mäntysen pronssiveistoksella Kosinta.

Veistos on suomalaisen urheilun arvokkaimpia kiertopalkintoja. Moni osastolla kävijä tunnisti veistoksen - yksi tunnistaja katsoi sitä silmät pystyssä ja kysyi, onko veistos myynnissä. No ei ollut, olipahan vain näytillä.

Kiertopalkinnon historia kerrotaan perusteellisesti kirjoittamassani Kalevi Suoniemen muistelmakirjassa Nikru.

pertti_ja_esko_kuva_timo_salminen.jpg

Pertti Paloheimo ja Esko Pietilä. (Kuva Timo Salminen.)

Jo ilmestyneiden kirjojen lisäksi myytiin ennakkoon tulevaa. Kirsti Vesterbackan muistelma- ja historiateos ”Käytös 10″ koulunkäynnistä ja muusta elämänmenosta Tapiolankylässä ilmestyy vuoden lopulla. Toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy aika hyvin kirjan etukansikuva (julisteena liitutaululla).

Lauantaina yhden aikaan pidettiin Tyrvääläinen Tryki, jossa juhlistettiin sanakirjan ilmestymistä.

Jenni-sisko aikoi ottaa kuvia Trykistä, mutta kameran akku tyiheni parin ensimmäisen kuvan jälkeen. Dokumentointi päättyi tähän kuvaan:

tyrvaalainen_tryki_kuva_jenni_suutari.JPG

Onneksi paikalla oli muitakin kuvaajia, kuten Vuorenojan Upi ja ilmeisesti myös Moilasen Hannu, joka dokumentoi kirjapäiviä ensi vuonna ilmestyvää 25-vuotisteosta varten.

Kiitokset Matti Valtterille, Leolle, Timo ja Armille mieleenpainuvista esityksistä! Ja kiitos yllätyspuheesta Ellille, ensimmäiselle opettajalleni. Ja naamasta naamaan esitetystä yllätysviisusta Upille.

Kaikkine ohjelmanumeroineen Tryki kesti kolmisen varttia. Sopivan mittaisen trykin siis.

June 22, 2008

Walokuwaaja Wammalassa toista wiikkoo…

Luakiteltu: Pikku-uutisia — Vesti @ 8:07 pm

… ja muita tähdellisiä uutisia kesän kynnykseltä 1889.

Tämä tyrvääläisen kirjeenvaihtajan juttu julkaistiin Aamulehdessä 6. kesäkuuta 1889:

Kirjeitä maaseuduilta

Tyrwäästä 23 päiwänä Toukokuuta.

Koska en ole nähnyt Aamulehden palstoilla taas arwoisia kertomuksia tältä paikalta, niin ryhdyn minä jotakin kyhään.

Wihdoinkin olemme saanut lämpömän kesän wieraaksemme. Suwilinnut iloiten riemuitsewat lämpömän auringon paistaessa, weisaten kiitosta Luojalleen.

Kesän myötä alkawat ihmisten kesätoiminnat. Tukin-uitto on alkanut ja siis niillä, jotka owat saaneet tässä toiminnassa työpaikan, on luultawasti piisaawa työtä yli kesän.

Wammalaa lisätään uusilla rakennuksilla ja miten sitten lie lisääntyäkkään kun Porin ja Tampereen wälinen rautatie walmistuu, sillä pohjois puolelle Wammaskoskea pitäsi tulla n. s. puolipäiwäasema.

Ojansuun Heikin kotona Ojansuun virkatalossa eli puustellissa oli raivonnut keväällä tulipalo, joka tuhosi muun muassa ”asun riwin” eli asuinrakennuksen.

Täällä oli surkea tulipalo myös hiljan, kun Ojansuun puustellin rakennukset muut, paitsi makasiini, tuulimylly ja riihet, paloiwat poroksi, waan nämät saatiin ruiskulla warjeltua.

Kahden tunnin kuluttua oli asun riwi ja muut ulkohuoneet tuhkana, huonekalujen kanssa, joita juuri wähäsen saatiin ulos, sekä lehmät että lampaat, kolme wasikkaa jäi tulen uhriksi. Ja tämä tapahtui sydän päiwällä 11:ta ja 1:den wällillä, waan ei apu ehtinyt ennenkuin asuinriwi oli ilmi tulessa.

Olen yrittänyt Heikki Ojansuun kotipaikasta kirjoittaessani olla kieli keskellä suuta, että asettaisin sanani oikein.

Sana talohan voi tarkoittaa sekä itsenäistä maatilaa että konkreettista rakennusta.

Se Ojansuun talon päärakennus, joka on (perusteellisesti remontoituna) kaupungintalon nurkalla, rakennettiin vasta tulipalon jälkeen. Silti sekin on kirjaimellisessa merkityksessä Heikin kotitalo, sillä ehtihän hän asua siinä useamman vuoden.

Heikki ei syntynyt tuossa rakennuksessa, mutta ei ”syntymäkoti” aivan tarkasti puhuen ollut sekään päärakennus, joka paloi. Heikki syntyi pihapiirissä olleessa saunassa. Sitäkään ei enää ole.

Aamulehden Tyrvää-uutinen jatkui muilla aiheilla:

Arwan-nosto oli täälläkin Roismalan Vilppalassa, joka kesti muutaman päiwän, waan en ole kuullut miten toisten pitäjän poikain lie käynyt, kuin että tästä pitäjästä oli tarkastuksessa 34 poikaa, joista 14 kelpasi sotapalwelukseen.

Täällä oli walokuwaaja Wammalassa toista wiikkoo, jolla oli kohtuullinen liike. Kirkostamme ottiwat myös walokuwia, jotka tekiwät hywin kauppansa. Oluttehtaasta ja apteekin rakennuksista ottiwat myös kuwia asianomaisten pyynnöstä.

Kauppioilla täällä on tawallinen liike Wammalassa niitä on 6. Nahkureita on kylässä 4 ja yhtä ja toista ammattilaista.

                                            Mela.

walokuwaaja-wammalassa-400.jpg

June 19, 2008

Tyrvääläinen Tryki

Luakiteltu: Kirja ja Tyrvää, Tyrvään murteen sanakirja, Reklaamit — Vesti @ 7:55 am

Ojansuun Heikin sanakirjan ilmestymisen tiimoilta Vanhan kirjallisuuden päivillä pidetään ”Tyrvääläinen Tryki”.

Tyrvään murteen sanakirja tulee kirjapäivillä myyntiin heti perjantaiaamuna, joten kyse ei ole julkistamistilaisuudesta sanan tiukassa merkityksessä. Tyrvääläinen Tryki juhlistaa sanakirjan ilmestymistä ja ilakoi Tyrvään murteella muutenkin.

Kirjojen julkistamistilaisuudet on usein suunnattu lähinnä medialle, sen takia ne pidetäänkin yleensä viimeistään puoliltapäivin, että toimittajat ehtivät kirjoittaa juttunsa seuraavaksi päiväksi. Tyrvääläisen Trykin kohderyhmänä eivät kuitenkaan ole toimittajat vaan tavalliset Tyrvään murteen ystävät.

Tapahtuma on pieni, halullisten sielujen määrästä riippumatta, sillä se järjestetään yhdessä luokkahuoneessa Sylvään 1. kerroksessa.

Esiintyjäjoukon kotipaikat sopivat paremmin kuin hyvin yhteen Tyrvään murteen sanakirjan sisällön kanssa: Tyrvää, Kiikoinen ja Karkku. Äänessä ovat siis Armi Hohko ja Leo Vesterbacka Tyrväästä, Matti Valtteri Lehtinen Kiikoisista ja Timo Roos Karkusta. Itsekin puhun lyhyesti sanakirjan synnystä.

Paikka: luokka A135

Alkamisaika: lauantai 28.6. kello 13

Kesto: sopivan mittainen tryki

Tilaisuuteen on luonnollisesti vapaa pääsy.

June 17, 2008

Pienet Rantsussa

Luakiteltu: Kirja ja Tyrvää — Vesti @ 12:01 am

naantali11061944_mikkoronnholm.jpg

Jatkoa eiliseen. Pertti ”Pepsi” Paloheimon liivintaskukronikka on saanut heti tuoreeltaan monia mielenkiintoisia arvioita.

Yhden kirjoitti julkistamistilaisuudessa kutsuvieraana mukana ollut Naantalin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ex-kansanedustaja ja ex-europarlamentaarikko Mikko Rönnholm.

Rönnholmin kaksisivuinen kirjoitus on pdf-muodossa Naantalin demareiden nettisivuilla.

Muutamia poimintoja Rönnholmilta:

Kirja on perusteltu selvitys Pertti Paloheimon maailmankatsomuksesta. Hänen valinnastaan kannattaa Paasikiven linjaa.

- -

Pertti Paloheimo selostaa kronikassaan sodanaikaisia maailman tapahtumia taustaksi ja kertoo omista taistelupaikkaretkistään. Hän hahmottaa kokonaiskuvan, joka hänelle on muodostunut tuntemuksen, tiedon, iän ja kokemuksen yhdistelmänä.

Kirjanen on tiivistetty kertomus monista laajoista aiheista, jotka ovat askarruttaneet sodan jaloissa olleita. Hänen kosketuksensa on konkreettisempaa kuin monen muun nuorukaisen. Ehkä myös siksi siitä on glamour kaukana. Hänelle luulo ei ole tiedon väärtti.

- -

Hieno kronikka, jonka lukeminen on hyödyllistä, mutta helppoa. Kiitos Pepsille myös Naantalin puolesta, omasta puhumattakaan!

June 16, 2008

Syntymäpäiväryyppyjä Rantaravintolassa

Luakiteltu: Kirja ja Tyrvää, Tyrvään murteen sanakirja, Reklaamit — Vesti @ 7:55 am

Sain kutsun - ja luvan - puhua viime lauantaina Vammalan seudun sotaveteraanien kesäjuhlissa tämän hetken mieliaiheestani eli Ojansuun Heikin Tyrvään murteen sanakirjasta.

Kerroin myös Paloheimon tuoreesta kirjasta. Luin osan esipuheesta, muun muassa nämä sanat, joilla halusin rohkaista veteraaneja heidän omassa perinteentallennustyössään:

Suomen kansa kävi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen läpi sellaisen kypsyyskokeen, jonka voi ilmaista yhdellä sanalla: IHME.

Olkoon tämä muistelun tapainen mietiskely minun kiitokseni edelliselle sukupolvelle. Vähintään nämä rivit olen velkaa. 

Ehkäpä tämänkaltainen, hyvin subjektiivinen kronikka sytyttää kipinän sukupolvien vaihtuessa arvioida mennyttä - niin toivon. Menneisyys pitää tuntea, ettei sama toistuisi.

Kouluopetus ei kerro kaikkea, syy-yhteydet haalistuvat, tarvitaan tutkitun tiedon tilkkeeksi aikalaisten tarinoita.

Juttelin veteraanien tapahtumassa muun muassa Pietilän Eskon kanssa - selvisi, että Esko tuntee Paloheimon erittäin hyvin. Ovat muun muassa hiihtäneet yhdessä monet kerrat Italiassa.

Ketäpä Pietilän Esko ei tuntisi. 

Perjantain Rannikkoseutu-lehti muuten esitteli Paloheimon kirjaa heti tuoreeltaan. Muutama poiminta jutusta:

Koulupoika Pertti Paloheimo vietti vuoden 1944 kesää aurinkoisessa Naantalissa. Hänen setänsä Hannes Paloheimo kartoitti tuolloin Naantalin Tupavuorta, jonne suunniteltiin polttoaineen keskusvarastoa. Sedän apuna oli joukko rintamalle kelpaamattomia työvelvollisia. Paloheimo kuvaa näitä värikkäitä henkilöitä ja heidän aatemaailmaansa ja arkielämäänsä Kuparivuorella sijainneessa suojeluskuntatalossa. Talo on nykyisin Naantalin urheilutalona.

- -

Paloheimo kuvaa kirjassa muun muassa omaa 14. syntymäpäiväänsä, jona Röökin Eki eli sekatyömies Erkki Röök juonitteli Paloheimon lähtemään porukan kanssa Rantaravintolaan ja tarjoamaan siellä syntymäpäiväryypyt. Niin oli kuulemma tapana.

14-vuotias isännöi yhtäkkiä lähes rahattomana joukkoa työvelvollisia, jotka olivat innoissaan tilanneet ”leikattua konjakkia”. Tilanteesta selvitäkseen Paloheimon oli nöyrin mielin marssittava setänsä luokse Mannerheiminkadun toiselle puolelle. Friisilän taloon.

Juhannusviikolla nuori Paloheimo lähetetään junalla kotiin Tampereelle. Kirja kertoo tämän matkan vaiheista.

- - 

Intiimi, pieni muistelmateos laajenee laajemmaksi toisen maailmansodan opetusten mietiskelyksi.

Omakohtainen kirja on samalla lyhyt oppimäärä toiseen maailmansotaan ja sen keskeisimpiin suuriin taistelupaikkoihin.

Lue koko juttu lehden verkkosivuilta.

Seuraavalle sivulle »

Sivu loihrittu ilmoille 1.003 sekunnissa. | Moottorina on WordPress.